http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskustelu/read.php?3,14549

Tieteellisen ihmiskuvan peruskäsitteitä (Vapaa-ajattelijoiden sivuilta poistettavaa materiaalia...)

Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)
Päiväys: 24. helmikuuta 2004 04.24

Pistänpäs tähän näkyville määritelmät ns. ehdollisten refleksien teorian ja kielellisen ajatteluteorian peruskäsitteistä NL:laisen "Psykologian sanakirjan" mukaan vuodelta 1983.

Tieteellinen ihmiskuva kun näyttää esimerkiksi Höpsis ry:n Ihmeellinen maailma -sanakirjalle olevan keskeisiltä käsitteiltään aivan tuntematon käsite.

Tästä kelpaa nyt sitten sosiobiologistien kritisoida sitä Standard Social Science Modelia ilman olkinukkeja. Tarvittaessa käännän lisää termejä, jos keskustelua syntyy.

Linkit ovat eri tietosanakirjasta. Suomenkielinen pätee, sillä se on psykologian erikoistietosa-nakirjasta.

RK

EHDOLLINEN ÄRSYKE

Alun perin neutraali ärsyke,joka johtuen ilmenemisestään toistuvasti samanaikaisesti yhdessä ehdottoman ärsykkeen kanssa muodostaa sen kanssa väliaikaisen yhteyden ja aiheuttaa tämän jälkeen samanlaisen reaktion kuin sekin.

Ehdollinen ärsyke aiheuttaa laajoja toiminnallisia muutoksia monissa muissa aivo-lohkojen kuoren ja sen alaisten osien alueissa. Nämä muutokset ovat erityisen mer-kittäviä ehdollisen refleksin muodostumisen alkuvaiheissa ja niiden syynä on aivojen erikoistumattomien aktivoituvien muodostumien toimintaansaattaminen.

EHDOTON ÄRSYKE

Ärsyke, joka aiheuttaa ehdottoman refleksin. Tämän perustoiminnon ohella, jonka ai-heuttaa aktivoitumisen eteneminen määrättyä hermorataa,ns.refleksikaarta pitkin, eh- dottomat ärsykkeet, jotka kuuluvat monimutkaisiin refleksikombinaatioihin (syömis-, sukupuoli-, puolustus- jne., ”vaistoihin”, RK) aiheuttavat lisäksi laajoja yleisempiä ak-tivaatio- ja toimintatilamutoksia joko koko aivokuorella tai sen osalla. Nämä muutok-set johtuvat siitä, että oman erityisen ratansa lisäksi ehdoton refleksi aktivoi sen yläpuolisia aivokerroksia.

EHDOLLINEN REFLEKSI

Väliaikainen yhteys, joka muodostuu ja kehittyy ehdollisten ja ehdottomien ärsykkeiden yhteensattumisen ja yhteensaattamisen tietä.

Ehdollinen refleksi toteutuu aivojen ylimmissä osissa ja perustuu väliaikaisille yh-teyksille, jotka ovat muodostuneet määrättyjen hermorakenteiden välille ihmisen tai eläimen yksilölisessä kokemuksessa.Ehdolliset refleksit muodostuvat määrätyissä olosuhteissa yksilön elinprosessissa.

Ehdottomat refleksit ovat periaatteessa yhdenmukaisia kaikilla lajin yksilöillä, mutta ehdolliset refleksit sen sijaan ovat äärettömän monimuotoisia. Perusehto ehdollisen refleksin muodostumiselle on indifferentin ärsykeen ajallinen yhteenkäyminen ehdot-toman ärsykkeen kanssa (voi olla ainutkertainenkin, mutta useimmiten kuitenkin tois-tuva). Sen tuloksena indifferentti ärsyke alkaa aktivoida vastausreaktiota, jollaista se ei aiemmin aiheuttanut. Esimerkiksi jos yhdistetään ajallisesti ääni- tai valomerkki ruoan antamiseen eläimelle, niin nämäkin alkavat aktivoida syömisreaktiota (syljen-eritystä, juoksua ruokintapaikalle jne.), jota ne ilman tuota ajallista yhteenkäymistä eivät missään tapauksessa olisi aiheuttaneet. Ehdollisten refleksien luonteenomai-nen piirre on niiden ajallinen, ”tilapäinen” (epäpysyvä) luonne. Jos ehdollisen reflek-sin perusmuo-dostumisehdot lakkaavat olemasta voi-massa,eikä ehdoton ärsyke enää vahvistakaan ehdollista, niin tilapäinen yhteys taantuu,”jarruttuu”, ja ehdollinen refleksi siis alkaa sammua.

Ehdollisten refleksien johtava koneisto kehittyneimmillä eläimillä on isojen aivojen aivokuori.Aivokuoren alapuolisissa aivojen osissa saattaa muodostua pieni osa kaik-kein yksinkertaisimpia ja karkeimpia ehdollisia refleksejä. Mutta aivokuorenalainen kerros ottaa osaa kaikkien ehdollisten refleksien muodostumiseen, koska aktivoimal-la aivokuorta, kohottamalla sen ärsytystasoa, se luo olosuhteet, joita ilman tilapäiset yhteydet eivät kytkeydy.

Ehdolliset refleksit muodostuvat kaikkien ehdottomien refleksien perustalta, ja ehdol- lisiksi ärsykkeiksi saattavat muodostua mitä moninaisimmat ulkoisen ja sisäisen ym-päristön vaikuttajat, niin äärimmäisen yksinkertaiset kuin kuin mitä mutkikkaimmatkin samanaikaiset ja peräkkäiset ilmiökompleksit. Uudet ehdolliset refleksit muodostuvat edelleen aikaisemmin muodostuneiden ja yksinkertaistuneiden ehdollisten reflek-sien perustalle (ensimmäisen,toisen, kolmannen jne.kertaluvun ehdolliset refleksit).

On osoitettu, että yhdelle ja samalle ärsykeelle erilaisissa olosuhteissa (eri vuoro-kauden aikoina, eri valaistuksessa,eri koetiloissa jne) voidaan muodostaa erilaisia ehdollisia refleksejä. Jos esimerkiksi 100 Hz:n taajuinen ääni yhdessä huoneessa tarkoittaa ruokaa, mutta toisessa eläimen käpälien ärsyttämistä sähköiskulla, niin ensimmäisesä huoneessa se herättää syömisreaktion ja toisessa puolustureaktion. Tätä ilmiötä nimitetään ehdollisten refleksien kytkeytymiseksi (ketjuttumiseksi, verkottumiseksi, kytkeytyneisyydeksi).

Nykyisin erotetaan k l a s s i s e t  ja  i n s t r u m e n t a a l i s e t  (eli operantit) eh-dolliset refleksit. Klassisia sanotaan edelleen ensimmäisen tyypin ehdollisiksi reflek-seiksi ja instrumentaalisia toisen tyypin sellaisiksi, tai operanttireflekseiksi. Klassisis-sa ehdollisissa reflekseissä, jotka ensimmäisenä kuvasi ja joita tutki I. P. Pavlovin koulukunta, vastausreaktio toistaa, herättää, ehdottoman kytkennän aiheuttaman ehdottoman reaktion.

Instrumentaalisten ehdollisten refleksien muodostamisessa, työstämisessä ihminen tai eläin alkaa suorittamaan määrättyjä toimintoja, jotka joko saavat vahvistusta (ruoka, seksi tmv.) tai vapauttavat kivulaiden vahingoittavien tekijöiden vaikutukselta.

Esimerkiksi vastauksena johonkin signaaliin (tai tilanteeseen,jossa opetus on tapah- tunut) eläin painaa jotakin vipua saadakseen ruokaa tai päästäkseen pois häkistä, jonka lattian kautta kulkee sähkövirta. Kuten esimerkikstä nähdään, eläimen suoritta- ma liikereaktio ehdollistetuun signaaliin (vivun painaminen), ja vahvistavan tekijän aiheuttama reaktio (syljeneritys ja ruoan syöminen,rauhaton liikehdintä ja käpälien varominen), eivät ole yhdenmukaiset. Ehdollistettu liikereaktio siintyy näissä esimer-keissä välineenä, instrumenttina vahvistuksen saamiselle. (Tästä nimitys instrumen-taalinen ehdollinen refleksi).

Great Soviet Encyclopdia:

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/conditioned+reflex

EHDOTON REFLEKSI

(Termi on peräisin I.P.Pavlovilta) (samoin käsite, RK)

Refleksi, joka toteutuu pysyvän geneettisesti määräytyneen hermostollisen yhteyden pohjalta hermoston aistinelementtien ja toimeenpanevien elinten välillä. Ehdoton refleksi on synnynnäinen reaktio, joka toteutuu aina määrättyjen (ehdottomien, RK) ärsykkeiden vaikuttaessa elimistöön. Koska ehdottomat refleksit ovat perustaltaan synnynäisiä, geneettisesti lukkoonlyötyjä hermoyhteyksiä,niin ne ovat suhtellisen vähälukuisia, ja yhdenmukaisia kaikilla tämän tai tuon lajin yksilöillä. Ihmisellä ja muilla korkeammilla eläimillä ehdottomien refleksien keskukset ovat selkäytimessä, aivojen sisäosissa sekä aivokuoren alaisissa kerrostumissa;useimmat ehdottomat refleksit omaavat vaikutuksia myös aivokuorelle.

On olemassa yksinkertaisia ehdottomia refleksejä,jotka turvaavat yksittäisten elinten ja järjestelmien normaalin toiminnan (silmäterien supistuminen valon vaikutuksesta, yskiminen vieraiden kappaleiden joutuessa kurkunpäähän jne.) ja monimutkaisem-pia käyttäytymisluonteisia ehdottomia refleksejä, jotka riipuvat elimistön sisäisestä ti-lasta (mm.suvunjatkamisen ja lajien välisten suhteiden refleksejä).Yleisesti hyväksyt- tyä tyydyttävää ehdottomien refleksien luokittelua ja systematisointia ei toistaiseksi ole saatu kehitetyksi.

(1983, genomi tuossa varmasti auttaa, itse asiassa ilman sitä tullaista ei voitaisi-kaan tehdä adekvaatilla tavalla, RK)

Ehdottomat refleksit muodostavat myös välttämättömän pohjan ehdollisten reflek-sien muodostamis- ja työstämismekanismille.

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Reflexes
http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=340657

KORKEIN HERMOTOIMINTA

- neurofysiologiset prosessit,jotka tapahtuvat isojen aivojen kuorella ja välittömästi sen alapuolella olevassa kerroksessa,ja jotka ovat ihmisten ja eläinten psyykkisen toiminnan pohjana. K.h.t.:n prosessit ovat psyyken hermostollinen perusmekanis-mi, sen materiaalinen kasvualusta (substrat).

K.h.t.:n peruskäsitteet ovat tilapäinen (vremennaja, temporary, väliaikainen, ei-pysy-vä) yhteys ja ehdollinen refleksi. Keskushermoston kaikkien osien toiminta on reflektorista (refleksi-perustaista, ehdottomat ja ehdolliset refleksit).

Tehtävältään (funktsija) K.h.t. on signaalitoimintaa; k.h.t:n ansiosta organismi reagoi ehdollisiin ärsykkeisiin, jotka signaloivat ehdottomien ärsykkeiden ilmenemistä.

K.h.t. muodostuu kahdessa hermoprosesseissa 'herättymisestä' (vozbuzhdenie) ja ´sammu(ttu)misesta´ (tormozenie = jarrutt/a/u/minen/,positiivisesta ja negatiivisesta ehdollistumisesta).Herä(tt)ämisprosessi perustuu uusien väliaikaisten (ehdollisten) yhteyksien ja positiivisten ehdollisten refleksien synnylle.Mutta jos ehdottomat ärsyk-keet evät vahvista ehdollista ärsykettä,ehdollinen refleksi alkaa sammua. Ehdollisten refleksien täsmentyminen ja sammuminen tapahtuvat negatiivisen ehdollistumisen prosessien (tormozenie) perustalla.

K.h.t. on analyyttis–synteettistä toimintaa. Isot aivot ovat ärsykkeiden eriyttämisen (differentsiatsija) ja niiden yhdentämisen (integaratsija) neuroanatominen perusta.

K.h.t.:n ehdollisreflektoriset toiminnot muodostavat ihmisen tiedostustoiminnan neu-rofysiologisen perustan, objektiivisen todellisuuden haijastamisen perustan tämän suhteiden ja yhteyksien kokonaisuutena.

Korkeimman hermotoiminnan peruslakeihin (eli ehdollistumislakeihin) kuuluvat:

1) Uusien ehdollistuneiden yhteyksien muodostaminen kytkemällä neutraali ärsyke ehdottomaan.
2) Ehdollistuneiden yhteyksien sammuttaminen jättämällä kytkemättä hdollinen ärsyke ehdottomaan.
3) Neurofysilogisten prosessien hajauttaminen ja tiivistäminen (irradiaatio ja konsentaatio)
4) Hermoprosessien keskinäinen induktio
5) Monimutkaisten dynaamisten refleksijärjestelmien muodostaminen, ns. dynaaminen stereotyyppi.

Väliaikaisten yhteyksien muodostumisen ja sammuttumisen neuronatominen koneis- to (”kasvualusta”,substrat) on isojen aivojen kuorikerros (cortex). Välittömästi sen ala- puolisissa aivojen osissa sijaitsevat sellaisten tärkeimpien ehdottomien refleksien hermokeskukset,jotka muodostavat pohjan ehdollisten refleksien muodostamiselle. Välittömästi aivokuorenalaiset kerrokset turvaavat aivokuoren hermosolujen korkean aktivaatiotason luoden samalla ehdollisten yhteyksien vahvistamiselle välttämättö-mät olosuhteet ehdollisten yhteyksien luomiselle ja erilaistumiselle (differentsirovanie).

Tässä yhteydessä aivokuorenalainen kerros toimii aivokuorelle alistettuna, sen kontrolloimana tämän stimuloidessa ja tukahduttaessa (jarruttaessa) sen aktiivisuu-den nousua.

Ihmisen korkeimman hermostollisen toiminnan laadullinen ero verrattuna eläimiin on seurausta siitä, että ihmisellä on tapahtunut psyykkisen toiminnan monimutkaistu- minen, koska on ilmestynyt uudentyyppinen erikoinen ärsyke, nimittäin SANA.

KORKEIMMAT PSYYKKISET TOIMINNOT

- monimutkaiset, alkuperältään yhteiskunnalliset psyykkiset prosessit, jotka jat-kavat muotoutumistaan koko elämän ajan, ovat psyykkisen rakenteen välittämiä ja mielivaltaisia (proizvolnye,valinnaisia, ei-determinoituja) toteutumistavaltaan.

K. p. t. on nykyaikaisen psykologian peruskäsitteitä, jonka on tuonut psykologiaan L. S. Vygotski, ja jota ovat edelleen kehittäneet A.P. Lurija, A.N. Leontjev, D.B. Elkonin, A. B. Zaporozhetsh, P.J. Galperin ja muut neuvostoliittolaiset psykologit.

K.p.t.:n käsitteen perustalla yhteiskunnallisesti määräytyneiden psyykkisten muodos- tumien tai psyykisen toiminnan tietoisten muotojen ominaisuudessa ovat marxilaisen psykologian teoreettis-metodologiset asettamukset ihmispsyyken yhteiskunnallishis-torialisesta alkuperästä ja työn määräävästä roolista tajunnan muotoutumisessa.

L.S. Vygotski eriytti psyykkisten ilmiöiden kaksi tasoa, (”luonnolliset”,naturalnye, ja ”kulttuuriset” psyykkiset prosessit) olettaen, ensin mainitut muotoutuvat pääasiassa geneettisen tekijän vaikutuksesta, kun taas jälkimäinen muotoutuu kokonaisuudes-saan vain yhteiskunnallisten tekijöiden vaikutuksesta. Yhteiskunnalliset vaikutukset määräävät korkeimpien psyykkisten toimintojen muodostumistavat ja samoin niiden psykologisen rakenteen.K.p.t.:en tärkeimpiä ominaispiirteitä on niiden välitteisyys eri- laisin ”psykologisin työkaluin”,merkkijärjestelmin,jotka ovat ihmisen pitkäaikaisen yh- teiskunnallis-historiallisen kehityksen tuotetta. Määrävä osa ”psykologisten työkalu-jen” joukossa kuuluu puheelle (retsh); tämän vuoksi puhevälittyneisyys (kielellinen välittyneisyys, RK) on korkeimpien psyykkisten toimintojen ylivoimaisesti universaa-lein (mutta ei siis aivan ehdottomasti ainoa, tulkitsen, RK) muotoutumistapa.

K.p.t.:t ovat monimutkaisia systeemisiä muodostumia,jotka eroavat laadullisesti muis- ta psyykkisistä objekteista. Ne ovat laatuaan psykologisia järjestelmiä, jotka muodos-tuvat siten, että uudet systeemit rakentuvat vanhempien varaan siten,että vanhemmat järjestemät säilyvät näille alisteisina kerrostumina uuden kokonaisuuden sisällä. (Vygotski)

K.p.t. -ilmiöiden perustuntomerkkejä ovat välittyneisyys (opozredstvovannostj), tietoi-suus (periaate) (osoznannostj), mielivaltaisuus (valinnaisuus, määräytyvyys ulkoa) (proizvolnostj) – ovat luonteeltaan systeemisiä laatuja, luonnehtien k.p.t. -toimintoja ”psykologisina järjestelminä”.

K.p.t. -toiminnot omaavat systeemeinä suuren plastisuuden, niihin kuuluvien kompo
-nenttien korvattavuuden toisillaan.Vakiopiirteitä (invariantteja) niissä ovat lähtökohta (toiminnan tiedostettu päämäärä) ja lopputulos; sen sijaan välineet,jolla annettu tulee ratkaistuksi ovat hyvin erilaisia ja vaihtelevia ontogeneesin eri vaiheissa, ja funktioi-den eri muodostumistapojen ja -teiden vallitessa.

Korkeimpien psyykkisten toimintojen muodostumisen lainalaisuus on, että ensin ne esiintyvät ihmisten välisen vuorovaikutuksen muotoina (ts. interpsykologisena pro-sessina), ja vasta myöhemmin täysin sisäisinä (intrapsykologisina) prosesseina. Funktioiden ulkoisten toteutumisvälineiden muuttumista sisäisiksi psykologisiksi nimitetään interiorisaatioksi.

Toinen mitä tärkein K.p.t.-toimintoja luonnehtiva piirre on niiden asteittainen sisäisty-minen, automatisoituminen.Ensimmäisissä muotoutumisvaiheissaan K.p.t. -toiminnot ovat laatuaan välineellisen toiminnan muuntuneita muotoja, joka tukeutuvat suhteel-lisen elemantaarisille (alkeellisille, RK) aistimus- ja motoorisille prosesseille; sen jäl-keen nämä toiminnot ja prosessit muuntuvat,saavuttaen automatisoituneiden henkis- ten toimintojen luonteen.Samanaikaisesti muuttuu myös K.p.t. -toimintojen psykolo-ginen rakenne.

K.p.t.-prosessien psykofysiologisena perustana (osnova, pohjana, alustana) ovat mo-nimutkaiset funktionaaliset systeemit joihin sisältyy suuri määrä afferentteja ja effe-renttejä kytkentöjä (zveno, niveliä, solmuja) niin syvyyssuunassa (aivokuorelta sen alaisiin keroksiin) kuin myös horisontaalisella (aivokuoren) tasolla. Osa funktionaa-lisen järjestelmän solmuista on tiukasti ”kiinnitettynä” (zakrepljony) tietyjen aivojen osien yhteyteen, loput omaavat suuren plastisuuden ja voivat korvata toisiaan, mikä (ominaisuus) on myös psyykkisten objektien uudelleenrakentamisen (ven. perestroi-ka! RK), tämä on siis sitä konstruoimista, joka sitten toimii myös esimerkiksi havain-non konstruktiivisen puolen ominaisuudessa, vaikkapa ”tietoisuusrasterilevynä”) perustana.

Tämä merkitsee,että jokainen yksittäinen korkeampi psyykkinen toiminto on sidok- sissa useiden ”aivokeskusten” toimintaan,eikä koko aivojen yhtenä ekvipotentiaali-sena kokonaisuutena, vaan se on aivojen systeemisen toiminnan tulosta, johon eri-laiset aivorakenteet ottavat eriytyneesti osaa (prinimajut differentsirovannoje utshas-tie). (Kts. korkeimpien psyykkisten toimintojen lokalisaatio, tämän tutkimuksessa on muuten erityisesti ansioitunut jonkun mainitsema akateemikko Pjotr Anohin, jonka en todellakaan tiedä erityisemmin ”ajatelleen toisin” psykologian ky-symyksistä, hänen funktionaalisten systeemien teoriallaan ei ole mitään tekemistä Ilkka Pyysiäisen & al. ”genettisten modulien” teorian kanssa.)

Korkeimpien psyykkisten toimintojen teoriaa kehitetään paitsi yleisen psykologian puitteissa, vaan myös nykyaikaisen psykologiatieteen soveltanien haarojen tutkimuk-sen piirissä.

Lapsi- ja kasvatuspsykologia (pedagogitsheskaja psihologija) käyttävät korkeimpien psyykkisten toimintojen käsitettä yhtenä perustavimmista tutkittaessa psyykkisten prosessien kehityksen lainalaisuuksia yksilönkehityksessä (ontogenez), niiden hallintamekanismeja muotoutumisprosessissaan.

Historiallinen psykologia analysoi korkeimpien psyykkisten prosessien yhteiskunnal- lisen ehdollistuneisuuden käsitteen perustalta kulttuuristen prosessien eroja johtuen ihmisten elin- ja työolosuhteiden eroista.

Patopsykologiassa (huom, ei ole sama kuin psykopatologia, joka on biotiede, RK) tiedostustoiminnan häiriintymisen (narushenie) erityispiirteiden (osobennostj) ana-lyysi erilaisten psyykkisten sairauksien yhteydessä perustuu (osnovyvajetsja, poh-jautuu) korkeimpien psyykkisten toimintojen välittyneisyydelle (oposredstvovannostj) ja niiden systeemiselle luonteelle.

Nykyaikaisessa neuropsykologiassa korkeimpien psyykkisten toimintojen käsite on keskeisessä asemassa analysoitaessa potilaiden psyykkisten toimintojen häiriötä ai-vojen paikallisten vammojen vaikutuksesta - diagnosoitaessa vaurion syytä ja määri- teltäessä keinoja ja toimenpiteitä vahingoittuneiden toimintojen uudelleenaikaansaa-miseksi (vosstanovlenie).

Näin ollen korkeimpien psyykisten toimintojen teorian erilaiset käytännön sovellutus- alueet vahvistavat sen suuren hedelmällisyyden (produktivnostj) ja tieteellisen merkittävyyden.

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Vygotskii%2c+Lev+Semenovich

TUNTEET (Tshuvstva)

- ihmisen pysyviä emotionaalisia suhteita (otnoshenija) todellisuuden ilmiöihin, heijastaen näiden ilmiöiden merkitystä liittyen hänen tarpeisiinsa ja motiiveihinsa; emotionaalisten prosessien kehityksen korkein tuote (produkt) yhteiskunnassa (v obshtshestvennyh uslovijah).

Objektiisisten ilmiöiden maailman aiheuttamina, luonteeltaan syy-yhteyden omaa-vina, tunteet ovat kuitenkin tavalla tai toisella subjektiivisia, josta johtuen yksillä ja samoilla ilmiöillä voi olla erihenkilöille hyvinkin erilainen merkitys.

Erotukseksi varsinaisista emootioista ja affekteista, jotka liittyvät konkreettisiin ti
lan-teisiin, tunteet eriyttävät havaitussa ja kuvitellussa todellisuudessa ilmiöitä, joilla on ihmiselle pysyvä tarve- ja motiivaatiomerkitys.Tunteiden luonteeseen kuuluu, että niillä on selkeä KOHDE, eli ne liittyvät välittömästi johonkin konkreettiseen kohteeseen (esineeseen, ihmiseen, elämäntapahtumaan jne.)

Yksi ja sama tunne voi toteutua useina eri emootioina. Tämä johtuu ilmiöiden moni-mutkaisuudesta, niiden keskinäisten suhteiden monipuolisuudesta (mnogogrannostj) ja monilukuisuudesta (mnozhestvennostj). Esimerkiksi rakkauden tunteeseen saatta-vat usein liittyä ilon (radostj), vihan ja surun emootiot. Yhdessä ja samassa tunteessa saattavat usein kietoutua yhteen ja muutua toisikseen vastakkaismerkki
set (myöstei-set ja kielteiset) emootiot. Täten selittyy tunteiden kaksi-naisuus (dvoistvennostj), ambivalenttisuus.

Historiallisesti tunteet muodostuvat ihmisen yhteiskunnallisen kehityksen prosessis-sa, ja ne muuttuvat riippuvaisuussuhteessa konkreettisiin yhteiskunallisiin olosuhtei-siin. Yksilönkehityksessä tunteet ilmenevät myöhemmin kuin erityiset emootiot; ne muotoutuvat yksilöllisen tietoisuuden myötä perheen, koulun ja kulttuurin (taiteen, is-skustvo) kasvatustyön alaisina.Muotoutuen erillisten emootioiden yleistämisen tulok- sena, kehittymässä olevista tunteista tulee ihmisen emotionaalisen maailman muo-dostumia, jotka ohjaavat tilannekohtaisten emotionaalisten reaktioiden dynamiikkaa ja sisältöä.

Persoonallisuuden (litshnostj) muodostumisprosessissa tunteet järjestäytyvät hierar-kiseksi systeemiksi, jossa joillakin niistä on johtava asema,vastaten aktuaalisesti vai- kuttavia motiiveita, kun taas toiset jäävät potentialisiksi, toteutumattomiksi. Ihmisen hallitsevien tunteiden sisällössä heijastuvat hänen maailmankatsomukselliset asen- teensa, suuntautuneisuutensa (napravlennostj), ts.hänen tärkeimmät persoonallisuu- denpiirteensä, taipumuksensa (toimintatapansa, napravlennosti).

Lujuudeltaan ja kestävyydeltään erityisen voimakkaita tunteita,jotka suuntaavat aja-tuksia ja voimia yhteen päämäärään, nimitetään intohimoksi (kiihkoksi, stractj). Tun-teiden laajasti käytetty luokittelu erittelee joitakin niiden tyyppejä suhteessa yhteis-kunnallisten ilmiöiden konkreettisiin toimintoihin ja aloihin,jotka ovat niiden kohteina: MORAALISET, esteettiset, intellektuaaliset, käytännölliset, vanhemmuuteen liittyvät jne. tunteet. Kohdesisällön yleisyysasteen mukaan tunteet jaetaan konkreettisiin (esim. lasta kohtaan, taiteen tuottamiseen),yleistettyihin (lapsia kohtaan yleensä, mu- siikkia kohtaan jne.) ja abstrakteihin (oikeudenmukaisuuden, tragisuuden tmv. tunteet).

Tunteiden tyhjentävää luokittelua ei ole olemassa jostuen iiden suuresta monimuotoisuudesta, sekä historiallisesta muuttuvuudesta (izmentshivostj).

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Feelings

Re: Tieteellisen ihmiskuvan peruskäsitteitä


Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)
Päiväys: 15. marraskuuta 2004 18.34

Aivotutkimuksesta ja -kuvantamisesta kiinnostuneita varmaan kiinnostaa tieteellisen ihmiskuvan TÄMÄ puoli:

KORKEIMPIEN PSYYKKISTEN TOIMINTOJEN LOKALISAATIO

(Lokalizatsija vysshih psihitsheskih funktsii)

- kardinaalinen kysymys (problema) aivojen ja psyykisten prosessien keskinäisestä suhteesta, jota työstävät (pazrabatyvatj) monet tieteenalat: neurofysiologia, neuroanatomia, neuropsykologia ym.

Historiallisesti tämän ongelman tarkastelu ulottuu Hippokrateen, Galenoksen ym. tutkimuk- siin.

Nykyään kysymys on materialististen (EI tarkoita fysikalismia,kuten usein meillä, sitä ei pidetty NL:ssa oikeana materilismina, aiheellisista loogisita syistä, RK) ja idealististen filosofioiden ankarien taistekuiden näyttämö.

K.p.t.l.:n ongelmien tarkastelu on aina riippunut seuraavanlaisten kysymysten tarkas- telusta: Mitä on ”psyykkinen toiminto” (funktsija), millainen on aivojen rakenne, ja mitä on laatuaan se itse ”lokalisaaatio” (sijoittuminen aivokuorelle,kun puhutaan psyykisitä ilmiöistä, eikä vain hermoilmiöistä).

Erään k.p.t.l.:n ongelmien ratkaisuun pyrkivän suunnan, ahtaan lokalisationismin, edustajat ovat tarkastelleet psyykkisiä funktioita yksittäisinä (jedinyi), komponent-teihin jakamattomina ”psyykkisinä kykyinä”, joita hoitaisivat tiukasti rajoitetut aivo-kuoren alueet, ns. ”aivokeskukset”. ”Keskuksen” vauriotuminen johtaisi vastaavan toiminnon katoamiseen. F. Gallin frenologinen kartta ja K.Kleistin lokalisaatiokartta ovat laatuaan ahtaan lokalisationalismin ideoiden huipentuma suurten aivojen puo-liskojen toiminnasta erilaisten psyykkisten toimintojen ”keskusten” yhteenliittymänä (sovokupnostj).

Toinen suunta, antilokalisationismi, on tarkastellut aivoja yhtenä erilaistumattomana kokonaisuutena (nedifferentsirovannoje tseloje),johon kaikki psyykkiset funktiot eri tavoin liittyvät.Jälkimmäiset on myös esittetty jakamattomina psyykkisinä kykyinä. Minkä tahansa aivojen osan vaurio johtaisi toimintojen yleiseen heikkenemiseen (esimerkiksi älykkyyden (intellekt, ei välttämättä liity niihin MENSAn testeihin) heik-kenemisen, kuten katsoi F. Goltz, tai ”symbolifunktion” yleiseen huononemiseen, kuten K. Goldstein). Toiminnon vahingoittumisen aste ei riippuisi vaurion paikasta (lokalisaatiosta, lokalizatsija), vaan määräytyisi vaurioituneen aivomassan mukaan. Kliiniset havainnot potilaista, jolla on paikallisia aivovauriota, ikään kuin vahvistavat tosiasioin molempia mainittuja suuntia: erillisten aivoalueiden vauriot johtavat eri psyykkisten prosessien vahingoittumiseen.Mutta on mahdollista myös, että muut ai-voalueet toteuttavat nuo samat psyykkiset toiminnot, siten että paikallisissa aivovau-rioissa usein havaitaan aiheutuneiden vahinkojen eritäin suuri kompensaatioaste tosiasiaksi.

Tämän ristiriidan on ratkaissut neuvostoliittolaisten psykologien L.S.Vygotskin ja A. R. Lurijan korkeimpien psyykkisten toimintojen dynaamisen systeemisen lokalisaation teoria.

(”Dynaaminen” viittaa siihen,että toiminnot eivät ole tiukasti,eivätkä siis geneettisesti, kiinnittyneet alueisiinsa, ja ”systeeminen” viitta Berthalanffyn ”yleiseen systeemiteo-riaan”, jossa osien organisaton phjalta nousee uusia ”systeemilaatuja” systeemin toimessa kokonaisuu- tena. RK)

Tämä teoria perustuu asettamuksille ihmisen korkeimpien psyykkisten toimintojen yhteiskunnallisesta alkuperästa ehdollistuneisuudesta,elämänikäisestä kokemuksel- lisesta muotoutumisprosessista, systeemisestä rakenteesta ja dynaamisesta (ei-kiin-teästi paikkaan sidotusta) organisaatiosta,jotka ovat formuloineet psykolo-giassa L.S. Vygotski, A.N. Leontjev ja A.R. Lurija ym., ja lisäksi sellaisten fysiologien joukon töil-le, kuten I.M. Setshenov, I.P. Pavlov, P.K.Anohin, N.A. Bernshtein, joissa on kehitetty käsitystä ihmisen korkeimpien psyykkisten toimintojen ehdollisesta refleksiluontees-ta (heijastusluonteesta, reflektornaja priroda) ja monimutkai-sesta fysiologisesta jär-jestelmästä (organizatsija, nyt fysiologisten toimintojen koh-dalla EI viitata systeemi-teoriaan, kuten psyykkisten toimintojen kohdalla, koska fy
siologiset piirteet ovat gee-nien ja ympäristön määräämiä fenotyyppisiä piirteitä, mitä taas opitut tiedot ja taidot EIVÄT OLE. Siis fysiologinen ”stabiili” organisaatio, psyykkinen dynaaminen systeemi).

Ihmisen korkeimpien psyykisten toimintojen lokalisaation psyykkisiä toimintoja pitää tarkastella monimutkaisina,alkuperältään kokemuksellisina (prizhiznennye), raken-teeltaan mm. puheen (kielitieteellisessä mielessä, pitää sisällään myös tekstit jne pe-riaatteellisesti kielel-listettävissä olevan tiedon) kautta välittyneinä (obosredovannye) ja toiminnaltaan vapaina (mielivaltaisina,t.s.”ei-determinoituina”, proizvolnye) systeemimuodostumina.

Psyykkisten prosessien fysiologinen perusta on monimutkainen toiminnallinen jär-jestelmä,joka koostuu monista afferenteista ja efferenteistä ”solmuista” (nivelistä, vai- heista, zveno).Toiminto on organisaatioltaan labiili, dynaaminen ja muuttuva. Monet järjestelmän ”nivelet” voivat korvata toisiaan, jokainen vaihe (nivel) on sidok
sissa jo-honkin aivorakenteeseen (tarkoittaa ainakin,että jokaisella toiminnon vaiheella on ol- tava fysiologinen perusta, filosofisesti sanoen ”materiaalinen kanta-ja”, joka ei kuiten-kaan ”määrää” sen vaiheen sisältöä, eikä muotoa, lähinnä vain mahdollistaa sen ole-massaolon), ja koko toiminnallinen systeemi on sidoksissa moniin aivorakenteisiin kuten aivokuoreen (korka) ja sen alaisiin rakenteisiin (podkorka). On olemassa toi-minnallisten systeemien yhteisiä ”solmuja” (zveno), jotka ottavat samanaikaisesti osaa useiden psyykisten toimintojen toteuttamiseen. Näiden solmujen vahingoittumi- nen johtaa tyypillisten (lainalaisten, zakonomernyi) psyyksisten toimintojen vaurioi-den kom- binaatioiden syntyyn, joita kutsutaan neuropsykologisiksi syndroomiksi (oireyhtymiksi).

Ihmisen korkeimpien psyykisten toimintojen systeemisen dynaamisen lokalisaation teorian mukaan aivot psyykkisten toimintojen substraattina toimivat yhtenä kokonai-suutena, joka koostuu suuresta määrästä korkesti erikoistuneita osia, joista kukin to-teuttaa omaa erityisrooliaan.Välittömästi aivorakenteiden kanssa ei pidä yhdistää (ajatuksellisesti) koko psyykkistä toimintoa,eikä edes sen erillisiä vaiheita (zveno), vaan ne fysiologiset prosessit,jotka tapahtuvat kyseisissä aivorakenteissa. Näiden fysiologisten prosessien vahingoittuminen aiheuttaa hermostollisia vikoja (defektit, defekt), jotka sitten levittävät vaikutuksensa kokonaiseen joukkoon toisiinsa liittyviä psyykkisiä toimintoja.

Näin ollen poistuu päiväjärjestyksestä) sen alkuperäisessä muodossa kysymys psyykkisten funktioiden lokalisaatiosta sellaisenaan, t.s.psyykkisten toimintojen (tai ps. kykyjen) yhteydestä joihinkin tarkoin rajattuihin isojen aivokuoren alueisiin (”keskuksiin”) tai vastaavasti ”koko aivoihin erilaistumattomana kokonaisuutena”.

Ihmisen korkeimpien psyykisten toimintojen dynaamisen systeemisen lokalisaation teoria on tärkeä etappi psyykkisten prosessien aivosubstraatin (hermostollisen kanta-jan) mitä monimutkaisimman ongelman ratkaisemisessa. Mutta yhä ovat epäselviä monet mitä tärkeimmät kysymykset, kuten aivopuoliskojen toiminallinen erikoistumi-nen ja korkeimpien psyykkisten toimintojen lokalisoitumisen ontogeneesi (yksilön-kehitys).

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Localization+of+Functions


Re: Tieteellisen ihmiskuvan peruskäsitteitä
Kirjoitti: Kyynikko (IP rekisteröity)
Päiväys: 10. kesäkuuta 2007 23.41

RK kirjoitti:
-------------------------------------------------------
> " Tässä osut asian ytimeen: jos merkitysten maailma olisi geenistä, niin jokainen
> mutaatio olisi määritelmällisesti negatiivinen "merkitysympäristöön
> sopeuduttaessa", koska se aina vaikeuttaisi muiden ymmärtämistä, joilla olisi
> läheskaikilla se keskenään samanlainen mutatoitumattoman geenin merkitys >asiasta!

> Geneettisessä mallissa tarvittava "muunteleva replikaatori" olisi tällöin
> samanlainen kuin "ympäristö", johon sillä pitäisi sopeutua (oli se
> geenimerkitysmaailma kuinka monimutkainen tai yksinkertainen hyvänsä!),
> jolloin geneettisen kehitysmallin toiminnan funktionaaliset edellytykset eivät ole >voimassa. ”

(Kyynikko:) Vaikka uskoin vahvasti toisin, tästä syntyi sittenkin keskustelu.

Lyhyesti:olen joutunut työni puolesta (olin parin vuoden ajan oppivien ohjelmointiym- päristöjen parissa) seuraamaan mitä tutkimusta ns. neurotieteiden nimissä on tehty. Lopputuloksena oli pelkkä paha maku suussa.Yleensä se,mikä voitiin varmasti osoit- taa,oli triviaalia ja algoritmitasolla yllättävän simppeliä,eikä muutamilla laajasti käyte- tyillä oppimisalgoritmeilla voinut opettaa tietokoneelle kaikkia alkeislogiikan operaattoreita.

Tämän vastapainoksi oltiin niin poikkitieteellisiä, että varsinainen metodologia unoh-dettiin ja erilaisia tajunnan ilmiöitä redusoitiin joksikin fysiologisiksi rakenteiksi tai geneettisiksi löydöksiksi, joista ei sitten kuitenkaan kuultu alkukohun jälkeen mitään.

Empiria korvattiin sillä,että otettiin mielenkiintoinen hypoteesi,joka asetettiin toisen mielenkiintoisen hypoteesin selkään ilman, että olisi yritetty miettiä, miten tällainen rakennelma olisi voitu edes teoriassa verifioida. Puuttuva empiirininen evidenssi sai jäädä,jos joku jossain oli löytänyt jonkin molukkiravun silmän hermoimpulssista viit-teitä epälinearisesta valon ja hermoimpulssin suhteesta (tämä nyt on yksi muistinva-rainen esimerkki, josta muistaakseni reilut 10 vuotta kohkattiin).

Tekoälyohjelmoinnin ja sumean logiikan piti 10-15 vuodessa mullistaa koko tietojen- käsittely. On totta, että tekoäly toimii sulautetuissa järjestelmissä, kuten hisseissä ja sumealla logiikalla on saatu toimivia pesukoneita.Alkuinnostukseen verrattuna tulok- set ovat olleet peräti vaatimattomia. Uskon että yksi syy on ollut lähestymistavan reduktionismi.

Jututin muutama vuosi sitten erästä lahjakasta ja fiksua teekkaria, joka oli robotiikan asiantuntija.Hän sanoi autonomisten robottien suurimmaksi ongelmaksi saada robot-ti tietämään, missä se oli suhteessa ympäristöön. Tässä on aivan konkreettinen näyt-tö siitä, että tajunta alkeellisimmalakaan tasolla ei ole redusoitavissa pelkiksi fysiolo-gisiksi tai fysikaalisiksi rakenteiksi. Vaikka yritän edelleen seurata alaa, vastaani ei ole tullut sellaista algoritmitason innovaatiota,joka nostaisi tekoälytutkimuksen uudel- le tasolle. Jos kysymys olisi vain laskentavoimasta, asiat olisi ratkennut jo, koska laskentakapasiteetti on tuplautunut karkeasti arvioituna 1,5 vuoden välein.

Joskus 1980-luvun lopulla jokainen, jota voitiin kutsua "aivotutkijaksi" oli yhtäkkiä kaiken tietävä yleisnero, ja 1980-1990-luvun biologismi, jonka vastemmielisin esi-merkki oli linkolalaisuus, syrjäytti nopeasti mediassa yhteiskunnallisen ja sosiaali-sen näkökul- man. Yhteiskunnalliset ja taloudelliset rakenteet biologisoitiin. Gene-tiikasta ja aivoista tuli mystiikan uusi alue.Jälkeenpäin ajatellen kysymys oli oikeis-tolaistumisesta. Jos kerran ihminen toimi juuri niin kuin geenit ja hermosto määrä- sivät, yhteiskuntaan löytyi helppo ja "epäpoliittinen" (sapienti sat!) selitysmalli.

Tietyin varauksin myönnän oman kokemukseni pohjalta RK:n ajatusten vahvuu-den, vaikka toivoisin edelleen asioiden parempaa tiivistämistä ja copypasten ja linkkien viljelemisen hillitse- mistä liitettynä vähemmän affektiivisiin ilmauksiin.

Vaikka asia olisi sinusta kuinka mielenkiintoinen tahansa, älä luule että saat asiasi perille nykyisellä tyylilläsi.TIIIVISTÄ! En pysty erottamaan viesteistäsi sitä,mikä on lainattua siitä, mitä itse sanot. Miten luulet, että saat aikaan kunnon keskustelua.





Jos Descarteia pidetään "eurooppalaisen filosofian isänä", häntä on pidettävä sel-laisena nimenomaan refleksiteorian eikä dualistisen "sielunfilosofiansa" tai analyyt-tisen geometrian takia, jonka hän oli ennamminkin kopsinut Baijerin sodan aikaan jostakin luostarista kuin keksinyt parannellessaan vilunväristyksiään baijerilaisen ta-lon haaleassa leivinuusissa, kuten väitti. Hän ei edes käyttänyt itse karteesista koor-dinaatistoa. Hän kyllä kirjoitteli Galilein tulokset analyyttisen geometrian muotoon, ja keski siinä yhteydessä myös liikemäärän momentin (drallin) säilymisen lain.

Descartesin (liike)refleksi (reflekien rooli ei suinkaan rajoitu likkeeseen):

        0262969750.gif

Рис. 1. Механизм рефлекторного (отражённого) действия (по Декарту):

1чувствительный орган кожного покрова = aistin; 2чувствительный нервный «канал» (нерв) = aistinhermo; 3мозг = aivot; 4двигательный нервный «канал» = liikehermo; 5мышца = lihas;


Nykytieteen (llike)refleksi:

Рис. 2. Механизм рефлекторного действия (по современным представлени-ям):

1 - спинной мозг (поперечная плоскость) = aivot;

2 - мышца = lihas;

3 - кожный покров = iho;

4 - кожный рецептор = tuntoaistin;

5 - мышечный рецептор (мышеч- ное веретено) = lihasreseptori;

6, 7 - афферентные проводники = afferentteja (tulevia, al-ferent hermoja) ;

8 - афферентные нейроны (клетки) = afferentteja neuroneja:

9 - мотонейрон (двигательная клетка) = liikenroni;

10 - промежуточ- ные нейроны (интернейроны) = välineuroneja;

11двигательный проводник = liikehermo;

12нервно-мышечный синапс = lihas-hermo-synpsi

i.Рис. 2. Механизм рефлекторного действия (по современным представлениям): 1 — спинной мозг (поперечная плоскость); 2 — мышца; 3 — кожный покров; 4 — кожный рецептор; 5 — мышечный рецептор (мышечное веретено); 6, 7 — афферентные проводники; 8 — афферентные нейроны (клетки): 9 — мотонейрон (двигательная клетка); 10 — промежуточные нейроны (интернейроны); 11 — двигательный проводник; 12 — нервно-мышечный синапс.

"The studies of such 18th-century physiologists and anatomists as A. von Haller and G. Prochaska freed Descartes’s ideas from metaphysical terminology and mechani-cism and applied them to the activity of the internal organs (several reflexes specific to various organs were found). C. Bell and F. Magendie made very important contri-butions to the understanding of reflexes and the reflex apparatus by showing that sensory (afferent) fibers enter the spinal cord as part of the posterior roots, while effe-rent fibers, such as motor ones, leave it as part of the anterior roots. (Jo Descares oli tiennyt tämän summittaisesti.) This discovery enabled M.Hall, a British physician and physiologist, to advance clear-cut ideas on the reflex arc and make extensive clinical use of the theory of reflexes and the reflex arc.





Anatoli Georgijevitsh Ivanov-Smolenski keksi instrumentaaliset ehdolliset refleksit:

Re: Instrumentaaliset ehdolliset refleksit
Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)
Päiväys: 23. elokuuta 2011 01.02

zaq kirjoitti:
-------------------------------------------------------
> RK kirjoitti:
> --------------------------------------------------

> > Instrumentaalisten ehdollisten refleksien muodostamisessa, työstämisessä
> > ihminen tai eläinsuorittamaan määrättyjä toimintoja, jotka joko saavat
> > vahvistusta (ruoka, seksi tmv.)tai vapauttavat kivulaiden vahingoittavien
> > tekijöiden vaikutukselta. Esimerkiksi,vastauksena johonkin signaaliin (tai
> > tilanteeseen, jossa opetus on tapahtunut) eläin painaa jotakin vipua
> > saadakseen ruokaa tai päästäkseen pois häkistä, jonka lattian kautta kulkee
> > sähkövirta. Kuten esimerkikstä nähdään, eläimen suorittama liikereaktio
> > ehdollistettuun signaaliin (vivun painaminen) ja vahvistavan tekijän aiheuttama
> > reaktio (syljeneritys ja ruoansyöminen, rauhaton liikehdintä ja käpälien
> > varominen), eivät ole yhdenmukaiset. Ehdollistettu liikereaktio esiintyy näissä >>esimerkeissä välineenä, instrumenttina vahvistuksen saamiselle. (Tästä nimitys >>instrumentaalinen ehdollinen refleksi).

> Tästä selostuksestasi ei käy ilmi se, miksi eläin ylipäänsä tulee painaneeksi vipua
> ensimmäisen kerran? Miksi ihmeessä eläin siis suorittaa helvetin monimutkaisen
> liikesarjan ihan "tuosta noin vaan" ja millä perusteella liikesarja on juuri sellainen >kuin se on?

> Katselin tuossa nimittäin yksinkertaisten robottien "ehdollistumista" (joka ei
> tietenkään ole biologista ehdollistumista, vaan sille analogista toimintaa), ja
> klassiselle "pavlovilaiselle" ehdollistumiselle analoginen systeemi on >äärimmäisen helppo toteuttaa.

> Esimerkiksi hyvin yksinkertaisella systeemillä robotti oppii "ehdollistumalla"
> väistämään kohteita: kytketään törmäyssensori "neuroniin", joka on pysyvässä
> yhteydessä "neuroniin", jonka kytkeytyminen aiheuttaa moottorilla tapahtuvan
> liikkeen. Tämä on siis "ehdoton refleksi": aina kun robotti törmää seinään, se >pakittaa vähän taakse päin, kääntyy ja lähtee toiseen suuntaan.

> Lisäksi kytketään läheisiä objekteja havainnoiva (esim. infrapuna)sensori
> (proximity sensor) yhteen "neuroniin", josta on aluksi hyvin heikko yhteys
> "neuroniin", johon törmäyssensori liittyy. "Läheisyyssensoriin" liittyvän "neuronin"
> aktivoituminen ei aluksi aiheuta mitään ehdotonta reaktiota. Mutta kun
> törmäyssensoriin liittyvä "neuroni" ja "läheisyyssensoriin" liittyvä neuroni
> aktivoituvat hetkellä  t samanaikaisesti, niin niiden välinen linkki vahvistuu
> Hebbin lain mukaisesti. Hetkellä t + 1 "läheisyyssensorin" "aktivaatiosta"
> suurempi osa menee törmäyssensoriin kiinnittyvälle "neuronille". Jos
> törmäyssensorin "neuroni" päästää signaalin "moottorineuronille" on/off >-periaatteella tietyn kynnysvoimakkuuden jälkeen, niin ajan mittaan pelkkä
> "läheisyyssensorin" aktivaatio aiheuttaa saman "ehdottomanreaktion" eli >moottorilla liikkumisen kuin törmäyssensorin aktivaatio aiheutti, mutta nyt täysin
> ILMAN törmäyssensorin aktivaatiota.Näin robotti on oppinut väistämään >kohdetta.

http://ntrs.nasa.gov/archive/nasa/casi.ntrs.nasa.gov/20070038351_2007039238.pdf

> Mutta tuossa samassa paperissa todetaan myös, että instrumentaaliselle
> ehdollistumiselle analogista käyttäytymistä ei pystytä oikein millään ilveellä
> toteuttamaan robotille. Ilmeisesti pitäisivain laittaa robotti täysin satunnaisesti
> palloilemaan ympäristöönsä, ja jos sattumalta "löytäisi" tavan vaikka ladata
> akkujansa (vaikka vetämällä jotain vipua, jolloin töpseli tulee kiinni sen kylkeen),
> niin sitten tästä vivun vetämisestä tulisi "ehdollistettu liikereaktio", joka toimisi
> "instrumenttina" "ehdottoman reaktion" eli akkujen lataamisen vahvistuksen >saamiselle. Tosin robotilta loppuisi akku kesken ennen kuin se satunnaisesti >kokeilemalla mitään vipua koskaan ehtisi vetääkään...

Siihen nyt on ainakin kaksi tyypillistä tapaa: matkiminen, ja ehdollisen refleksin pal-kinnon muuttuminen (entistä palkitsevammaksi) ja alkuperäisen palkinnon häipymi-nen kuvasta. Kannattaa muistaa, että ehdolliset refleksit ja niiden yksityiskohdat, se-kundaarisiksi muodostuneine palkintoineenkin ovat aina määritelmällisesti palautu-vaa (temporary) eli katoaavaa kamaa, silloin kun se heikentyminen on hyödyllisem-pää kuin vahvistuminen.

Täällä on niistä alkupeäisimmistä kokeista:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1333630/pdf/jeabehav00098-0083.pdf

" IVANOV-SMOLENSKY AND OPERANT CONDITIONING:

AN HISTORICAL NOTE

PAUL TOUCHETTE1

EUNICE KENNEDY SHRIVER CENTER

"The operant nmethod has been popularized by Skinner and his stuzdents, but the initial systematic studies of operant conditioning with children were conducted by Ivanov-Smolensky."

-H. W. STEVENSON (1970)2 "

Täällä Pavlov viittaa Ivanov-Smolenskyn kokeisiin,mutta noissa lienee vasta ne pali-kat koossa instrumentaaliselle ehdollistumiselle,kuten vaimentava ehdollistuminen. (Täällä esiintyy myös Donald O.Hebbin pelastaja(?) ja oppi-isä, Kanadaan siirtynyt Babkin.)

http://psychclassics.yorku.ca/Pavlov/lecture8.htm

" York University, Toronto, Ontario

CONDITIONED REFLEXES: AN INVESTIGATION OF THE PHYSIOLOGICAL ACTIVITY OF THE CEREBRAL CORTEX

By Ivan P. Pavlov (1927)

Translated by G. V. Anrep (1927)

[Classics Editor's note: Pavlov used both square and round brackets in his texts. These have been preserved but can lead to confusions as to which insertions are the author's and which are the editor's. Page numbers,reference numbers, and the occa- sional "sic" have been inserted in square brackets by the Classics editor. All other insertions (e.g.,on p.31) are by Pavlov.]

LECTURE VIII

The analysing and synthesizing activity of the cerebral hemispheres (continued):

(c) Examples of the analysis of stimuli. (d) Synthesis and analysis of compound simultaneous stimuli. (e) Synthesis and analysis of compound successive stimuli.

It was shown in the preceding lecture that the animal at first generalizes any definite individual stimulus of the outer world, but that with repetition the stimulus becomes more and more specialized as a result of the development of an inhibitory process (differentiation). In this final form conditioned reflexes provides reliable method for an experimental study of the scope and limits of the activity of the dif-ferent cortical ana-lysers. Our knowledge of the different analysers in the dog has recently been consi-derably advanced through the study of conditioned reflexes, -- a fact which affords a, striking example of the practical utility of this method of re-search.It should, moreover, be mentioned with regard to these particular experi-ments, that while considerable difficulties were sometimes encountered in the course of the work, these did not arise in the physiological part of the technique, but derived from instrumental limitations, since in many cases it has been exceedingly difficult to obtain or construct suitable physical apparatus. The main requirement is for instruments which are capable of producing a perfectly isolated and unvarying elementary stimulus of a definite degree of intensity. This, however,is very often a practical impossibility. For example, it is ex- ceedingly difficult to find an apparatus for tactile stimulation of the skin which will not produce some slight sound during its application. It is also not easy to obtain an alte-ration in the pitch of a tone without simultaneously affecting its strength. Indeed, it seems to me that future experimentation upon the analysers of animals will exhibit an interesting competition between the delicacy of the nervous analyser and the skill of the instrument maker. "

" The next step was the introduction of different modifications of these compound sti-muli. In the first case the order of the two pauses between the repetitions of the tone was reversed,the longer pause being now made between the second and third appli- cations instead of between the first and second.In the remaining cases the order in which the different stimuli were applied was changed, either completely by reversing it, or in the case of the compound consisting of four component stimuli by reversing the order of the two middle ones. These modified compounds were repeatedly applied without reinforcement, but when the stimuli were applied in their original order the compound was always reinforced, with the result that ultimately the original compounds became differentiated from their modifications, which latter finally lost their positive conditioned effect and acquired an inhibitory one [experiments p. 146] by Drs. Babkin, Stroganov, Grigorovich, Ivanov-Smolensky and Eurman].

The following is an example of the different permutations of four tones (1, 2, 3, 4) which were successfully differentiated by the dog in experiments by Dr. Babkin, the sequence 1234 being the positive stimulus and the sequence 4321 the first stimulus to be differentiated; this was followed by development of an absolute differentiation of all the remaining sequences.The vibration frequencies of the four tones employed were 290,325,370 and 413 d.v. respectively.  "

" The following is an experiment by Dr. Ivanov-Smolensky. The positive conditioned alimentary stimulus was made up of a hissing sound (H), a high tone (hT) a low tone (lT), and the sound of a buzzer (; applied in that order,namely H-hT-lT-B. The inhibi-tory stimulus was made up with the order of the two middle components reversed, namely H-lT-hT-B. "

" The formation of these inhibitory reflexes usually required great deal of time: although a relative differentiation could sometimes be observed quite early, absolute differentiation was obtained in extreme cases only after more than one hundred repe-titions without reinforcement. Indeed, in order to obtain a complete differentiation it was sometimes necessary to proceed by gradual stages, commencing with differen-tiation of comparatively simple compound stimuli. It was especially difficult to obtain a differentiation of the stimulatory compound of sound, low tone, high tone and buzzer from the compound in which the tones were reversed. All the differentiations, and es-pecially those exceptionally difficult of formation, proved very unstable. On the one hand they suffered considerably from frequent repetition (see Lecture XIV), and on the other hand any interruption in the work caused them to weaken or to disappear for a time altogether. So soon as complete differentiation between such compound stimuli had been established, the individual components when tested singly were found to have lost all their initial positive conditioned effect.

From a purely physiological point of view, the study of differentiation between a com-pound stimulus and its modification, which both contain the same elements but in s different order of succession, is of considerable interest. The experiments show that a compound stimulus the component units of which remain in them-selves unaltered, and consequently most probably affect the same cells of the cerebral cortex, behaves in different modifications as a different stimulus, evoking in these cells now an excita-tory process and now an inhibitory one. Plainly the expe-riments reveal the great im-portance of the synthesizing activity of the cortical cells which are undergoing exci-tation.These cells must form,under the conditions of a given experiment,a very comp- licated excitatory [p. 148] unit, which is functionally identical with the simple excita-tory units existing in the case of more elementary conditioned reflexes. Such active cortical cells must necessarily influence one an-other and interact with one another, as has clearly been demonstrated in the case of compound simultaneous stimuli.

The mutual interaction between the excited or inhibited cortical elements in the case of compound successive stimuli is more complicated; the effect of an active cortical cell upon the one next excited varies according to the influence to which it was itself subjected by the cell last stimulated. In this way it is seen that the order in which a given group of stimuli taking part in a stimulatory compound are arranged, and the pauses between them are the factors which determine the final result of the stimu-lation, and therefore most probably the form of the reaction, and we know already that different intensities of the same stimulus can be differentiated very accurately, one definite intensity being connected with excitation and another with inhibition.

It is evident from the description given in the present lecture that we must distinguish in animals an elementary, from a higher, type of analysis and synthesis. The former, and especially the elementary type of analysis, is based principally upon the proper-ties and activity of the peripheral receptors of the analysers, while the latter is based principally upon those of the central ends of the analysers.

Conditioned reflexes afford the means of investigating experimentally the functions both of the peripheral and of the central parts of the analysers, and such investi-gations have been conducted in our laboratories. The examples to be given during the remainder of this lecture will illustrate the scope of this field of animal experimentation. "

Коллектив 1946

Коллектив Института в 1946 г.

1-й ряд: А.Г.Цейтлин, А.Н.Рубакин, Ю.П.Фролов, Н.А.Семашко, С.Е.Советов, Л.А.Сыркин, Г.П.Сальникова, А.Н.Кабанов

 2-й ряд: С.Д.Израилович, Л.Б.Нимен, П.М.Ивановский, Э.Г.Кайлун, В.В.Ефимов, Н.В.Иванов,  Сухоребский, В.И.Пузик

 3-й ряд: О.В.Флеров, В.К.Вермишев, В.Г.Крайнев, А.А.Харьков, А.Г.Иванов-Смоленский

4-й ряд: 1-я - Г.К.Торопова, 6-й - И.Л.Фрейдин, 7-я - М.В.Антропова, 8-й - А.Е.Заец и др.


"Stalinistitiede":...